Martti Korhosen kolumni Rautatieläinen-lehdessä helmikuussa 2011.
Kulunut hallituskausi on ollut ongelmien aikaa etenkin rautatieliikenteessä. Talvi ja sen mukanaan tuomat vaikeudet ovat yllättäneet alan toimijat miltei joka vuosi. Junaliikenteen tökkiminen on vaikeuttanut ihmisten liikkumista niin työ- kuin vapaa-ajankin asioissa.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Martti Korhonen arvostelee porvarihallituksen verolinjaa pienituloisia syrjiväksi. Eläkeläiset ry:n tilaisuudessa Oulussa tänään puhunut Korhonen vaati muutosta tuloeroja kasvattavaan veropolitiikkaan.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen haluaa Pohjois-Suomelle oman liikenneväylien kehittämistä koskevan suunnitelman. Raahessa ja Himangalla lauantaina puhuneen Korhosen mukaan Raahen seudun osalta on elintärkeää, että valtatie 8, Tuomioja–Raahe -ratayhteys sekä Raahen satama sisällytetään maamme keskeiseen pääväylästöön.
Martti Korhosen kolumni Kansan Tahdossa ke 19.1.2011.
Verotus on eräs ensi huhtikuussa käytävien eduskuntavaalien avainkysymyksistä. Hallitus on siirtänyt verotuksen painopistettä entistä tiukemmin välillisiin veroihin. Se tarkoittaa tavallisen tallaajan näkökulmasta lisähintaa jokaiseen leipäpalaan ja maitolitraan.
Martti Korhosen kolumni YLE Oulun sivuilla 14.1.2011.
Pian päättyvä porvarihallituksen valtakausi on ollut joukkoliikenteen kehittämisen kannalta sysimustaa aikaa. Erityisesti Pohjois-Suomi on saanut kärsiä vuorojen lakkautuksista ja liikenneverkoston rapautumisesta.
Martti Korhonen on 57-vuotias Vasemmistoliiton kansanedustaja Oulusta. Autonasentajana, taksinkuljettajana ja pääluottamusmiehenä aiemmin työskennellyt Korhonen toimii tällä hetkellä myös liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana, pankkivaltuutettuna ja Oulun kaupunginvaltuutettuna.
Korhonen toimi kuntaministerinä Lipposen II hallituksessa vuosina 1999-2003. Martti oli Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuosina 1997-99 ja 2004-06 sekä puolueen puheenjohtajana 2006-09.